Liikuntaa

Olen aina tykännyt liikkua, ja pienenä harrastinkin kaikkea mahdollista satubaletista jalkapalloon. Ykkösharrastukseni on aina ollut showtanssi. Nykyään valmennan showtanssia 4 kertaa viikkoon. Olen harrastanut myös jalkapalloa 6 vuotta sekä käynyt aktiivisesti erilaisissa jumpissa esim. zumbassa.

Kesällä ja keväällä harrastaminen jäi pahan sairastelukierteen vuoksi. Oli flunssaa, poskiontelontulehdusta, korvatulehdusta,angiinaa, rasitusvammaa, liikuntavammaa sun muuta. Sitä ennen kuitenkin hölkkäsin 3-4 kertaa viikossa+ kävin kahdesti viikkoon salilla tekemässä lihaskuntotreenin. Siihen lisäksi vielä pari tuntia viikossa kahvakuulaohjausta.

Nyt ajattelin ruveta taas juoksemaan joka toinen päivä, ja salillekkin voisi raahautua. Jotenkin tuntuu vain että siihen motivaatio on täysin kadonnut lihomisen myötä. Mitäs sitä tekee tiukilla lihaksilla jos on hirveä läskikerros päällä...

Lisäksi aion palata lajin pariin johon olen täysin hurahtanut- nimittäin kahvakuulailuun. Olen käynyt kahvakuulaohjaajakurssin, joten minulla on valmiudet ohjata kahvakuulatunteja itsekseni. Tiedän siis lajista ja liikkeistä suhteellisen paljon. Kahvakuulailu on ihanaa liikuntaa. Siinä yhdistyy kestävyyskunto ja lihaskunto. Samalla kun hapenottokyky lisääntyy, myös voima (tai lihaskestävyys) kasvaa. Kaloreita palaa reippaasti ja
treenistä saa tehtyä juuri sellaisen kuin haluaa.

Kahvakuula on kuin kuntosali yhdessä paketissa. Niin pienikokoisella mötikällä saa treenattua kaikkia lihasryhmiä ja varsin tehokkaasti. Kahvakuulalla voi treenata joko koko kehon lihaksia, tai liikkeitä voi tehdä ns. eristetysti, jolloin liike kohdistuu yhteen lihakseen. Minulla on 6,8 ja 10 kilon painoiset kuulat. Niillä pystyn treenaamaan hyvin koko kehon läpi. Toisaalta tarvitsisin myös ehkä 14 kilon kuulan joihinkin liikkeisiin.

Jos kuntosalille lähtö ei huvita ja kuntopiirin teko kotona tuntuu tylsältä, kokeilkaa kahvakuulailua. Kahvakuulan voi ottaa mukaan vaikka mökille joten treenin pystyy tekemään käytännössä missä vain. Kahvakuulailu ei vie edes paljon tilaa. Tavallinen olohuone riittää :) Lisävarusteeksi kannattaa varata musiikkia ja juotavaa!

Tällä pääsee hyvin alkuun:

http://www.youtube.com/watch?v=NkXw9hB0Zpo


Olen tässä yrittänyt herätellä liikuntakärpästä itsessäni. Toivottavasti se heräisi pian ja liikunnasta tulisi minulle taas intohimo josta saan mielihyvää enemmän kuin mistään muusta. Vielä näin ei ole tapahtunut. Kiire ja stressi tuntuu imevän minusta kaiken voiman. Mutta toisaalta liikunta on se keino, jolla stressi vähenee. sitä siis lisää! Jospa se tästä.

Liikunnallista loppuviikkoa,

Nella

Tämän päivän kuulumisia

Uusi elämä(taisiis se entinen jonka haluan takaisin) maistuu ihan ookoolta. Olen tänään syönyt ihan hyvin. Kävin hölkkäilemässä lenkkipolulla hampaat irvessä 45 minuuttia ja kävelin vielä vartin sen jälkeen. Jotenkin tuntuu että pohkeet on niin jumissa että ei pysty juoksemaan. Juoksen lenkkini yleensä matalilla sykkeillä, joskus vähän jotain intervallityyppistä sekaan. Mutta tänään tosiaan pohkeet tai sääret oikeastaan oli niin kipeät että lenkkeily oli aikamoista taistelua. En kuitenkaan luovuttanut ennenkuin se 45 min tuli täyteen vaikka mieli teki.

Eilen kävin mittaamassa aamupainon ja se nyt olikin sitten "vain" 74,4 kg. Ei hyvä sekään, mutta jos siihen seiskakymppiin tahon marraskuuhun mennessä päästä niin ei tarvii laihdutella niin kovalla vauhdilla. Jännää, että minäkin joudun olemaan ns. laiharilla, koska yleensä olen semmoinen terveellisen ruoan ja riittävän liikunnan puolestapuhuja joka ei dieeteistä välitä. Mutta nyt on pakko ryhdistäytyä, sen verran karkinmussuttamiseksi meni tuo elämä.

Näillä jatkellaan. Myöhemmin postailen varmaankin vähän ruokavaliosta ja liikunnasta

Nella

The new beginning of my life

Hei kaikki.

Nimeni on Nella.

Asun Itä-Suomessa, minulla on vaaleat hiukset, siniset silmät ja optimistinen luonne. Käyn lukiossa abivuotta ja tänään tajusin, kuinka elämäni on muuttumassa, ellen tee asialle jotain. Koulupäivän ja tanssivalmennuksen sekä 40 minuutin juoksulenkin jälkeen astuin vaakaan: 76,2 kg. Vertailun vuoksi kerron pituuteni. Se on 169.8 cm.

Ei, tämän ei ole tarkoitus olla mikään teinitytön ruikutusblogi. Tiedän että maailmassa on paljon suurempiakin asioita kuin minun muutaman kilon lievä ylipaino. Mutta tiedän, että jos en jaa ajatuksiani ja tavoitteitani jollekkin, elämäni jatkuu tällaisena. Tämän blogin tarkoitus on olla motivaatio itselleni. Ja jos joku tätä lukiessaan saa "vertaistukea" omiin juttuihin, se on vain plussaa.

Olen lihonut viime keväästä noin 9 kg, mikä on paljon. Paljon minulle, jolle ei ole mitään syytä lihoa. Olen aina liikkunut paljon ja noudattanut terveellisiä elämäntapoja. Olen fyysisesti hyvässä kunnossa ja tiedän koulutuksiltani(olen tanssinvalmentaja) kuinka ihmisen täytyy syödä ja liikkua pysyäkseen terveenä ja normaalipainoisena. Tiedonpuutteesta tässä ei siis ainakaan ole kyse.

Elän myös elämäni onnellisinta aikaa, ainakin koen niin. Juuri toissapäivänä kävellessäni kouluun tajusin, kuinka onnellisessa asemassa olen. Minulla on ihana perhe, rakastava koti, työ josta pidän, poikaystävä ja maailman ihanimmat ystävät. Minulla ei ole siis mitään syytä syödä masennukseen.

Kaikki lähti viime keväänä siitä, kun pitkä parisuhteeni päättyi. 28.5 sain kuulla, että poikaystäväni oli pettänyt minua ja halusi päättää suhteen. Näin halusin tehdä myös minä. Sen jälkeen ex-poikaystäväni alkoi seurustella tytön kanssa, ja minut valtasi masentuneisuus. Siinä vaiheessa minulle ei maistunut ruoka, vaan jopa laihduin hieman. 3 vuoden mittaisen parisuhteen päättyminen todella otti koville, vaikka suhteemme ei ikinä ollut sellainen, mikä olisi pitänyt. Vieläkin, puoli vuotta tapahtuneen jälkeen, vihaan entistä poikaystävääni. Pettäminen on pahinta, mitä toiselle voi tehdä. Unelmien rikkoontuminen johonkin tuollaiseen on kamalinta mitä tiedän.

Kun elämä taas alkoi voittaa, alkoi myös ehkä minun lihomiseni. Rakastuin toden teolla uuteen poikaan ja elämä alkoi muutenkin rullata. Sain töitä, koulu alkoi, kirjoitukset lähestyivät. Ja karkki maistui. Ja maistuu edelleen. Liian hyvin.. Karkki on paheeni jota voisin syödä loputtomiin. Karkki on suurin intohimoni- valitettavasti tämä intohimo saa minut onnettomaksi.

Koko syksyn ajan olen tuntenut itseni lihavaksi ja vointini on ollut huono. Löllömaha tuntuu sielussa. Ennen olin kiinteä ja lihaksikas, nykyinen läski ei tunnu omalta. Jo pari viikkoa sitten aloin laihduttaa mutta eihän siitä mitään tullut. Ilman läheisten tukea ja oikeaa motivaatiota laihduttaminen ei onnistu.




Tänään juostessani karkkikaloreita pois ja miettiessäni tulevaa Alanyanmatkaa mietin, että josko sitä illalla kävisi vaa'assa katsomassa, olenko lihonut. Ja se kyllä kannatti. Vaa'assa seistessäni tajusin, että painoni on lähempänä 80 kiloa kuin 70 kiloa. Jos en tee pian asialle jotain, olen ylipainoinen. Ja vaikka tämä kuulostaa pinnalliselta, niin sanon sen silti: ylipainoisena en tule olemaan onnellinen.

Joten alkakoon taistelu läskiä vastaan. Tasan 45 viiden päivän päästä (22.11) minä täytän 18 vuotta. Siihen mennessä aion saada pudotettua läskeistäni 6kg pois. Ja aion pudottaa ne siksi, koska nyt minulla on paha olla. Ihan ällöttää.

Läski vs. Nella 6-0. 

Loppuun vielä motivaatiokuva:

Jo on kumma jos ei huomenaamuna tee mieli lähteä lenkille :D


Kerro ihmeessä palautetta kommentilla.

Hyvää yötä,

Nella

(kuvat weheartit.com)